K-18

Hinta
24,00 €
Osamaksulla
Käytetty versio alkaen 8,95 €/kk
Saatavuus
Loppunut / tilaustuote

Tuote on toistaiseksi poistunut myynnistä

Suosittuun Alien-kauhuelokuvasarjaan perustuva ensimmäisen persoonan kulmasta kuvattu kauhun- ja pelontäyteinen selviytymispeli.
On vuosi 2137 ja on kulunut 15 vuotta siitä, kun valtava tähtien välinen rahtialus Nostromo katosi avaruuteen.
Nyt näyttää kuitenkin siltä, että Nostromon hylky olisi löytynyt ja mysteerialuksen musta laatikko olisi siirretty avaruusasema Sevastopolille.
Alien-elokuvan päähenkilön Ellen Ripleyn tytär -Amanda Ripley – saa tehtäväkseen matkustaa avaruusasemalle tehtävänään noutaa musta laatikko Maahan.
Samalla hän voisi kaivaa laatikosta tietoja Nostromo aluksen mukana kadonneesta rakkaasta äidistään.
Periltä löytyy kuitenkin pahasti rappeutunut avaruusasema, joka rakennettiin aikoinaan 5000 ihmisen työ- ja asuinpaikaksi.
Pahinta tässä kaikessa kuitenkin on se, että Alien on yhä elossa ja se on siirtynyt Nostromon jäänteistä Sevastopoliin.
Isolationissa rakennetaan todella taitavasti pelkoa, epäluottamusta ja jännitystä asioilla, joita ei kuitenkaan näytetä.
Pelaaja tietää missä hän on, tietää olevansa saalis sekä kuulee ja näkee asioita, joita ei sitten välttämättä ole olemassakaan.
Pelin ikäraja on K-18 ja se on yhdelle pelaajalle.

Minimikokoonpano:
Käyttöjärjestelmä: Windows 7 (32bit)
Prosessori: 3.16Ghz Intel Core 2 Duo E8500
RAM: 4GB RAM
Kovalevy: 35GB asennukseen
Videokortti: 1GB DirectX 11 (AMD Radeon HD 5550 or Nvidia GeForce GT 430)

Suositeltu kokoonpano:
Käyttöjärjestelmä: Windows 7 (64bit)
Prosessori: AMD: Phenom II X4 955 – 4 Core, 3.2 GHz or INTEL: Core 2 Quad Q9650 – 4 Core, 3.0 Ghz
RAM: 8GB RAM
Kovalevy: 35GB asennukseen
Videokortti: 2GB DirectX 11 (AMD GPU: AMD Radeon R9 200 Series or Nvidia gpu: GeForce GTX660)

Tämän tuotteen ostaneet ostivat myös…