TYÖTAISTELUT VIIVÄSTYTTÄVÄT PAIKOITELLEN POSTINKULKUA 19.11.-8.12.

Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU on jättänyt lakkovaroituksen 19.11. alkavista työtaistelutoimenpiteistä, mikäli neuvottelutulokseen ei päästä sitä ennen. Toteutuessaan lakko viivästyttäisi postinkulkua paikoitellen.

Posti toivoo, että sopimukseen päästään mahdollisimman pian ja, että henkilöstö valitsee mieluummin työn tekemisen kuin lakkoilun.

Posti tekee kaikkensa, jotta lakon vaikutukset asiakkaille olisivat mahdollisimman pienet.

- Varaudumme lakkoon poikkeusjärjestelyillä, jotta asiakkaille luvatut palvelut pystytään varmistamaan mahdollisimman hyvin. Merkittäviä paikallisia ja ajoittaisia häiriöitä arvioidaan kuitenkin syntyvän, Postin Ohjauskeskuksen johtaja Jarmo Ainasoja sanoo.

- Pahoittelemme PAU:n lakosta syntyvää haittaa postinsaajille.

Postinkulun viiveet koskevat muun muassa päiväjakelussa jaettavia kirjeitä, aikakaus-, sanoma- ja ilmaisjakelulehtiä, mainoksia sekä paketteja. Postinkulun normalisoituminen saattaa kestää useita päiviä.

Työnseisausten ulkopuolelle rajataan turvallisuuteen ja terveyteen liittyvät työt.

Lakon vaikutuksista tiedotetaan tarkemmin Postin verkkosivuilla osoitteessa posti.fi.

PAU aikoo järjestää työnseisaukset seuraavasti:

Työnseisaus koskien sanomalehden jakelua pääkaupunkiseudulla (Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen) ja Uudellamaalla 20.11. (klo 00) – 21.11. (klo 24) ja 23.11. (klo 00) – 25.11. (klo 24).

Työnseisaus koskien postinjakelua Helsingissä 20.11. (klo 00-24) ja 23.11. (klo 00) – 25.11. (klo 24).

Työnseisaus koskien Helsingin postikeskusta (sisältäen ulkomaantuotanto), Vantaan logistiikkakeskusta (sisältäen ulkomaantuotanto), Vantaan Siipitien ulkomaantuotantoa ja hinnoittelupalvelua, Helsingin Veturitien terminaalia ja Liedon logistiikkakeskusta ja terminaalia. Kaikki edellä mainitut ajankohtana 19.11. (klo 16) – 21.11. (klo 16) ja 23.11. (klo 00) – 25.11.(klo 24).

Työnseisaus koskien kaikkia toimintoja (jakelu, kuljetus sekä käsittely ja niihin liittyvät toimet) seuraavien paikkojen osalta: Jyväskylän lajitteluterminaali, Kuopion postikeskus, Seinäjoen postikeskus, Tampereen postikeskus ja Tampereen kuljetuspalvelut (Nekala). Työnseisauksen ulkopuolelle jää Sanomalehtien Ilkka ja Pohjalainen sekä Jyväskylän varhaisjakelun (Keskisuomalainen) jakeluun, kuljetukseen ja käsittelyyn liittyvät toimet. Kaikki edellä mainitut ajankohtana 25.11. (klo 22) – 27.11. (klo 24) ja 29.11. (klo 22) – 1.12. (klo 24).

Työnseisaus koskien postinjakelua seuraavilla paikkakunnilla:
Jyväskylä sekä sieltä lähtevä jakelu, Kuopio sekä sieltä lähtevä jakelu, Seinäjoki sekä
sieltä lähtevä jakelu ja Tampere sekä sieltä lähtevä jakelu. Kaikki edellä mainitut
ajankohtana 26.11.(klo 00) – 27.11.(klo 24) ja 30.11.(klo 00) – 1.12.(klo 24)

Työnseisaus koskien Oulun postikeskusta 1.12.(klo 22) – 4.12. (klo 24).

Työnseisaus koskien postinjakelua, kuljetusta ja terminaalitöitä seuraavilla paikkakunnilla: Oulu, Ylivieska, Kajaani, Rauma, Pori, Mikkeli, Savonlinna, Varkaus, Pieksämäki, Joensuu, Vaasa ja Kokkola. Kaikki edellä mainitut ajankohtana 2.12. (klo 00) – 4.12. (klo 24).

Työnseisaus koskien postinjakelua ja niiden kanssa samoissa työyksiköissä tehtäviä kuljetus- ja käsittelytehtäviä Uudellamaalla, pois lukien Helsinki (Askola, Espoo, Hanko, Hyvinkää, Inkoo, Järvenpää, Karkkila, Kauniainen, Kerava, Kirkkonummi, Lapinjärvi, Lohja, Loviisa, Myrskylä, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Porvoo, Pukkila, Raasepori, Sipoo, Siuntio, Tuusula, Vantaa ja Vihti., 7.12. (klo 00.00) – 8.12. (klo 24.00).

Työnseisaus koskien Vantaan Virkatien kuljetusta 7.12. (klo 00.00) – 8.12. (klo 24.00).